DelClose

Neljä Yhdysvaltain vaaliteemaa, jotka voivat aiheuttaa epävarmuutta

Marraskuun 8. päivänä pidettäviin presidentinvaaleihin liittyy poikkeuksellisen paljon epävarmuutta, joka voi vaikuttaa valuuttamarkkinoihin.

Presidentinvaalien alla maailman huomio kiinnittyy Yhdysvaltoihin monesta eri syystä. Vaikka vaaleilla ei todennäköisesti ole kovinkaan suurta kokonaisvaikutusta talouteen, ne voivat vaikuttaa dollariin, arvioi Danske Bank Marketsin analyytikko Mikael Olai Milhøj.
 
”Jos Clinton voittaa, se on hyvin todennäköisesti hyvä uutinen dollarille, jolloin valuutta voi hiukan vahvistua epävarmuuden vähentyessä. Toisaalta dollarin voidaan odottaa heikkenevän, jos Trump voittaa, sillä siinä tapauksessa yleinen epävarmuus lisääntyy. Se voi levitä ja aiheuttaa vahinkoa muuallakin rahoitusmarkkinoilla”, Milhøj kertoo.
 
Tässä artikkelissa hän selittää, miksi näihin vaaleihin liittyy niin paljon epävarmuutta ja mitkä neljä tekijää voivat vaikuttaa valuuttamarkkinoihin.
 
”Yleensä tunnemme presidenttiehdokkaat ja heidän taustansa, sillä tavallisesti heillä on kokemusta politiikasta tai he ovat aiemmin toimineet varapresidenttinä. Tällä kertaa tilanne on erilainen, sillä Donald Trump on kirjoittamaton lehti”, Milhøj toteaa.
 
”Trump on täysin uusi ehdokas, jonka taustaa emme oikein tunne. Lisäksi hän on monella tavoin ristiriitainen hahmo, mikä lisää epävarmuutta”, hän lisää.
 
1. Ulkopolitiikka
Milhøj’n mukaan valuuttamarkkinoihin todennäköisimmin vaikuttava tekijä on ulkopolitiikka. Ulkopolitiikan suhteen Clinton on hyvin pitkälti samoilla linjoilla edeltäjänsä kanssa, kun taas vastaehdokas Trumpin poikkeavat ja kärkkäät mielipiteet ovat herättäneet paljon huomiota ulkomailla.
 
Niitä ovat muun muassa ehdotus rakentaa muuri Meksikon vastaiselle rajalle, aikomus varmistaa, ettei Kiina "varasta" yhdysvaltalaisia työpaikkoja, Venäjän presidentin Vladimir Putinin suhteellisen avoin ihailu sekä kriittinen suhtautuminen Nato-yhteistyöhön.
 
”Uskomme ulkopolitiikan olevan merkittävin valuuttamarkkinoihin vaikuttava epävarmuustekijä sekä ennen vaaleja että niiden jälkeen. Jos Trump voittaa, globaaliin voimatasapainoon liittyvät huolet ja epävarmuus lisääntyvät”, Milhøj sanoo.
 
Hänen mukaansa on hyvin vaikea tulkita, mitä Trump todellisuudessa haluaa, eivätkä markkinat yleensä pidä epävarmuudesta. Lisäksi Yhdysvaltojen presidentillä on paljon enemmän valtaa ulkopolitiikassa kuin sisäpolitiikassa, jossa hänen on saatava päätöksilleen kongressin tuki. Juuri sen vuoksi tulevan presidentin suhtautuminen ulkomaailmaan on erittäin tärkeä tekijä ja aiheuttaa niin paljon huolta.
 
2. Valtiontalouden ongelmat
Toinen tekijä, joka voi aiheuttaa epävakautta markkinoilla Trumpin voittaessa, on se, pysyisikö maan talous kestävällä pohjalla hänen kaudellaan. Sekä Clinton että Trump ovat ilmaisseet haluavansa löyhentää finanssipolitiikkaa vauhdittaakseen tuotannon kasvua ja julkisia investointeja muun muassa infrastruktuuriin, mutta ehdokkaiden tavat käsitellä budjettia poikkeavat toisistaan paljon.
 
”Clintonin budjetti on jotakuinkin tasapainossa, mutta Trump on ilmoittanut haluavansa kasvattaa menoja huomattavasti julkisia investointeja lisäämällä ja samalla keventää verotusta. Jos Trump saa budjettinsa hyväksytettyä molemmissa kamareissa, se voi tarkoittaa, että Yhdysvaltojen valtiontaloudesta tulee mahdollisesti hyvin epätasapainoinen ja että alijäämä nousee”, Milhøj varoittaa.
 
”Yhdysvaltojen valtionvelka on jo kasvamassa lähivuosina, sillä maan väestön ikääntyminen rasittaa julkista taloutta. Jos valtiontalouden alijäämä nousee vielä lisää, markkinoilla aletaan ehkä pohtia, kuinka kestävällä pohjalla Yhdysvaltojen julkinen talous on”, hän toteaa.
 
3. Orastava protektionismi
Kolmas teema, joka ei ole ajankohtainen pelkästään Yhdysvalloissa vaan myös suuressa osassa Eurooppaa, on protektionismin nousu. Siitä keskusteltiin myös Ison-Britannian kesäkuisen Brexit-kansanäänestyksen yhteydessä, jolloin britit äänestivät EU-eron puolesta.
 
Yhdysvalloissa on vaalikampanjan aikana keskusteltu paljon erityisesti teollisuustuotannon työpaikoista, joiden ulkomaille siirtämisestä työväenluokka joutuu kärsimään. Siihen liittyvät ongelmat voivat vahingoittaa globaalia kaupankäyntiä vaalien voittajasta riippumatta.
 
”Molemmat ehdokkaat ovat asettaneet kyseenalaiseksi edut, jotka Yhdysvallat on saavuttanut Pohjois-Amerikan ja Aasian vapaakauppasopimuksilla, jollaisesta maa paraikaa neuvottelee myös EU:n kanssa. He ovat kyseenalaistaneet sen, ovatko sopimukset reiluja amerikkalaisia kohtaan. Pelkona on, että vapaakauppa alkaisi taantua. Se olisi huono uutinen globaalille talouskasvulle ja voisi aiheuttaa epävakautta markkinoilla”, Milhøj selittää.
 
4. Keskuspankkiin liittyvä epävarmuus
Lopuksi Milhøj huomauttaa, että Trumpin voitto voi aiheuttaa Yhdysvaltain keskuspankkiin ja sen tulevaisuuden rahapolitiikkaan liittyvää epävarmuutta. Clintonin voiton ei odoteta tuovan suuria muutoksia Valkoisen talon politiikkaan, kun taas Trump on ilmoittanut, ettei aio nimittää uudelleen keskuspankin nykyistä johtajaa Janet Yelleniä, koska tämä on demokraatti. Tällöin Trump toimisi täysin päinvastoin kuin istuva presidentti Barack Obama, joka nimitti uudelleen republikaanisen keskuspankin johtajan Ben Bernanken, ja Bill Clinton, joka nimitti uudelleen republikaani Alan Greenspanin. He tekivät näin siitä huolimatta, että ovat itse demokraatteja.
 
”Se olisi hyvin poikkeuksellista. Yleensä uusi presidentti nimittää uudelleen keskuspankin istuvan johtajan, joten tiedossa on suuri vallanvaihto, jos Trump voittaa. Lisäksi hän on sanonut, että kongressilla tulisi olla enemmän valtaa suhteessa keskuspankkiin. Se on tekijä, joka voi vaikuttaa markkinoihin merkittävästi Trumpin voittaessa”, Milhøj ennustaa.

Info

Noget gik galt.

Warning

Noget gik galt.

Error

Noget gik galt.