DelClose

Manner-Kiinan pörsseissä rauhallisempaa hurjan laskupäivän jälkeen

Manner-Kiinan pörssi-indeksin eilinen 8,5 prosentin sukellus oli suurin sitten vuoden 2007. Danske Investin rahastot sijoittavat Hongkongin pörssiin, jossa ei ole kuplaa.

Kiinassa on kaksi osakemarkkinaa: Shanghain ja Shenzhenin pörssit eli Manner-Kiinan pörssit kiinalaisille ja Hongkongin pörssi ulkomaalaisille sijoittajille.

”Eilisestä pudotuksesta Manner-Kiinassa huolissaan olevan sijoittajan on hyvä muistaa, että Danske Investin rahastot, esimerkiksi Danske Invest China ja Danske Invest Kehittyvät Osakemarkkinat sijoittavat Hongkongin pörssiin, jossa ei ole kuplaa ja arvostustasot ovat terveellä pohjalla, oikeastaan ne ovat erittäin edulliset”, kertoo Danske Invest Kehittyvät Osakemarkkinat -rahaston salkunhoitaja Ville Kivipelto


Manner-Kiinan hintojen tiputukseen vaikutti osaltaan pettymys maanantaina julkistetuista tiedoista Kiinan teollisuustuotannon kutistumisesta ja pettymystä lisäsi viime perjantaina julkaistut tiedot Kiinan talousluvuista.

"Uskomme, että tapahtumilla Kiinan osakemarkkinoilla, ei ole merkittäviä maailmanlaajuisia seurauksia – globaaliin talouteen tai osakemarkkinoille", sanoo pääanalyytikko Bo Bejstrup Christensen Danske Investistä.

Hän muistuttaa, että Manner-Kiinassa yksityiset sijoittajat hallitsevat osakemarkkinoita, ja toiminta on hyvin spekulatiivista.
Yksi esimerkki on, että sijoitukset lainarahalla ovat yli kaksinkertaistuneet viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana, mikä on siis ollut keskeinen tekijä jyrkän nousun taustalla aiemmin tänä vuonna.


Sijoitusten hajauttaminen kannattaa
Tänään tiistaina Manner-Kiinan 
osakemarkkinoilla oli jo selvästi rauhallisempaa vaikka päivä päättyi hieman miinukselle.

"Tiedämme, että osa tästä tilanteen rauhoittumisesta johtui Kiinan hallituksen toimista. Kiinan hallitus kertoi jatkaneensa jo aiemmin aloitettuja toimia markkinoiden rauhoittamiseksi. Osakkeiden lyhyeksi myyntiä on rajattu ja jotkin valtion määräysvallassa olevat virastot ostavat osakkeita", kertoo Bo Bejstrup Christensen.

Rajusta kurssipudotuksesta huolimatta osakkeet ovat 16,8 prosenttia korkeammalla kuin vuodenvaihteessa ja 78 prosenttia korkeammalla kuin vuosi sitten.


”Viimeaikaiset tapahtumat Kiinassa ovat omiaan alleviivaamaan pitkän aikavälin suosituksiamme sijoittajille: Laaja hajauttaminen maantieteellisesti ja eri omaisuuslajien välille pienentää yksittäisen alueen merkitystä. Tämä pätee myös Kiinaan, vaikka näkemyksemme mukaan viime aikaisen kurssilaskun jälkeen tuottopotentiaali Hongkongin pörssissä onkin kohtuullisen hyvä”, kertoo Kivipelto.

”Hongkongin pörssin edulliset arvostustasot kurssilaskun jälkeen voivat tarjota myös hyvän tilaisuuden kasvattaa sijoituksia alueella”, jatkaa Kivipelto.


 

Info

Noget gik galt.

Warning

Noget gik galt.

Error

Noget gik galt.