Tavoitteet
Rahasto tavoittelee markkinoiden yleisen kehityksen ylittävää tuottoa. Tuotto-osuudet maksetaan normaalisti osuudenomistajille vuosittain.
Sijoituspolitiikka
Rahasto sijoittaa pääosin eurooppalaisiin osakkeisiin, joiden liikkeeseenlaskijoina toimivien yhtiöiden tuotteet tai palvelut ovat saavuttaneet vakiintuneen aseman ja joiden odotetaan maksavan korkeaa osinkoa. Pienen osan varoistaan rahasto voi sijoittaa itäeurooppalaisiin tai Itä-Euroopan reuna-alueiden osakkeisiin. Rahasto voi sijoittaa maihin, jotka luokitellaan kehittyviksi markkinoiksi.
Rahasto on luokiteltu EU:n kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoitussektorilla (SFDR) annetun asetuksen 8 artiklan mukaiseksi ja se edistää ympäristöön ja/tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia sekä hyvää hallintotapaa seulonnan, poissuljennan, sijoitusanalyysin ja päätöksenteon sekä aktiivisen omistajuuden avulla. Rahasto noudattaa Danske Investin vastuullisen sijoittamisen periaatteita.
Aktiivisesti hoidettavan rahaston salkunhoitotiimi valitsee sijoituskohteiksi erinomaiset sijoitusominaisuudet omaavia arvopapereita.
Yleisesti voidaan odottaa, että rahaston sijoitukset ja arvonkehitys voivat poiketa merkittävästi vertailuindeksistä.
Rahasto voi suojata ja tehostaa salkun hoitoa johdannaisilla.
Suositus: Tämä rahasto ei välttämättä sovi sijoittajalle, joka aikoo lunastaa osuutensa rahastosta 5 vuoden kuluessa.

