DelClose

Vaihtoehtoisia sijoituksia

Jaguarin moottorin murina tai hyvä taide voivat olla myös erinomaisia sijoituskohteita.

Kauniin tai harvinaisen, käsityönä tehdyn tavaran ostaminen voi samalla olla todella hyvä sijoitus. Sen osoittaa brittiläinen Knight Frank Luxury Investment -indeksi, joka seuraa kymmenen luksustuoteryhmän hintakehitystä – esimerkiksi autoklassikoiden, korujen ja designhuonekalujen. Indeksin huipulla ovat klassiset autot, joiden sijoitustuotto on vuosina 2006–2015 ollut 490 prosenttia, mikä vastaa keskimäärin 19,4 prosentin vuotuista tuottoa. Myös viinit, kolikot ja taide ovat tuottaneet hyvin.
 
Keräilytavaroiden hintojen nousu johtuu muun muassa siitä, että varakkaiden määrä kasvaa maailmanlaajuisesti, esimerkiksi Aasiassa. Elintason nousu ei kuitenkaan näy kaikkien keräilyharvinaisuuksien hinnoissa. Knight Frank Luxury Investment -indeksin mukaan huonekalujen hinnat ovat seurantavuosina olleet laskussa, kun taas kellojen ja kiinalaisen keramiikan hinnat ovat nousseet hiukan.
 
Vaikka tuottoluvut voivat vaikuttaa houkuttelevilta, luksustuotteisiin sijoittamista ei pidä koskaan verrata perinteiseen osake- ja korkosijoittamiseen. Keräilytavaroiden myynti voi olla vaikeaa, ja niiden osto, myynti ja säilytys voivat tulla kalliiksi. Lisäksi tarvitaan tietoa ja kokemusta, jotta pystyy valitsemaan juuri oikeat esineet ja hankkimaan ne sopivaan hintaan, sillä tämänkaltaisilla tunnepitoisilla omaisuuslajeilla ei ole virallisia markkinahintoja.
 
Picasson maalauksen tai klassisen Jaguar-urheiluauton omistamisesta saattaa toisinaan kuitenkin olla osakesijoitusta enemmän iloa...
 
 
Tämä artikkeli on aiemmin julkaistu Investorview-lehden numerossa 2016/2.
 
Tutustu myös Investorview-lehden muihin artikkeleihin

Info

Noget gik galt.

Warning

Noget gik galt.

Error

Noget gik galt.