DelClose

Mitä tehdä kun markkinoilla tuulee?

Viime aikoina osakemarkkinoilla on nähty voimakkaita laskuja ja nousuja, ja osakkeiden arvot ovat enimmäkseen tippuneet. Epävarmuus maailmantalouden kasvusta on vallannut markkinat.

Kun sijoittajana seuraat median reaktioita tilanteeseen sekä omien sijoitustesi kehitystä, saattaa olla vaikea hahmottaa kokonaisuutta. Välillä osakekurssit ovat nousseet yhdessä yössä ja usein taas pudonneet heti seuraavana päivänä.  Asiantuntijatkin ovat erimielisiä ja epävarmoja tulevaisuuden näkymistä.

Hintojen noustessa vauhdilla ylös ja laskiessa taas rytinällä alas – viime viikkoina suunta on ollut alaspäin – media on täynnä erilaisia näkemyksiä siitä pitäisikö myydä vai ostaa. Ei ole mikään ihme, jos sijoittajana tunnet epävarmuutta siitä, mitä oikein pitäisi tehdä.


Oletko jo kartoittanut riskinsietokykysi?

Sinun kannattaa miettiä tarkkaan miten toimit kun sijoitusmarkkinoilla myrskyää, sillä hätiköidyt ratkaisut ovat harvoin kannattavia. Kun osakekurssit sahaavat ylös ja alas, ja markkinoilla vallitsee epävarmuus, on tärkeää ajatella sijoittamista pitkällä aikavälillä ja yrittää pitää pää kylmänä.

Sijoittamiseen liittyy aina myös riskejä, ja yleensä tuotto ja riski kulkevat käsi kädessä. Sijoittajana sinun on tärkeää selvittää itsellesi mitä riskejä voit ja haluat ottaa sijoitustesi suhteen. Kun olet kartoittanut etukäteen oman riskinsietokykysi ja tuottotavoitteesi, voit edetä Sijoitusprofiilisi antaman suunnitelman mukaan, eikä sinun tarvitse tehdä hätiköityjä ratkaisuja.

Sijoitusprofiili antaa sinulle raamit, joiden puitteissa sinun on helpompi toimia – oli markkinoilla sitten kuohuntaa tai ei.  Tule selvittämään oma riskinsietokykysi Sampo Pankin konttoriin, jossa asiantuntija kartoittaa sinun Sijoitusprofiilisi.

Varaa aika lähimpään Sampo Pankin konttoriin Asiakaspalvelusta 0200 2580 (pvm/mpm).

Info

Noget gik galt.

Warning

Noget gik galt.

Error

Noget gik galt.