DelClose

Kaupankäynti Afrikka-rahaston osuuksilla taas mahdollista

Kaupankäynti Afrikka-rahaston osuuksilla on ollut keskeytettynä, mutta nyt kaupankäynti on taas mahdollista.

Kaupankäynti Afrikka-rahaston osuuksilla on ollut keskeytettynä tämän vuoden toukokuun 30. päivästä lähtien. Aluksi Nigerian valuutan, nairan, tulossa oleva devalvointi aiheutti epävarmuutta kurssin määrityksessä, minkä jälkeen Egyptin punnan vaihtamisessa ilmeni ongelmia.
 
”Tilanne on ollut täysin poikkeuksellinen, sillä valuutan vaihtaminen on ollut hankalaa juuri niissä maissa, joihin Afrikka-rahasto oli sijoittanut huomattavan osan pääomastaan. Pystyäksemme varmistamaan, että kaikkia rahastoon sijoittaneita kohdellaan yhdenmukaisesti ja että rahastolla on tarpeeksi likviditeettiä, jotta kaikki, jotka haluavat lunastaa osuutensa, voivat tehdä niin, olemme valitettavasti joutuneet pitkän aikaa pitämään kaupankäynnin rahaston osuuksilla keskeytettynä. Nyt voimme kuitenkin avata rahaston jälleen”, Danske Investin toimitusjohtaja Morten Rasten toteaa. 

Vähemmän sijoituksia Nigeriaan ja Egyptiin
Toukokuun lopusta lähtien rahasto on vähentänyt Nigeriaan ja Egyptiin tehtyjä sijoituksia niin, että ne muodostavat nyt yhteensä alle neljä prosenttia rahaston pääomasta. Sen sijaan rahasto on sijoittanut eteläafrikkalaisten valtionobligaatioiden kaltaisiin arvopapereihin, jotka ovat paljon likvidimpiä kuin Nigerian ja Egyptin sijoitukset.
 
”Olemme nyt arviomme mukaan vähentäneet tarpeeksi Nigeriaan ja Egyptiin tehtyjä sijoituksia, jotta voimme jälleen aloittaa kaupankäynnin rahaston osuuksilla ja vastata rahaston avautuessa todennäköisesti tuleviin lunastuksiin”, Morten Rasten kertoo.

Mitä tämä tarkoittaa sijoittajille?
Danske Invest Afrikka, osuuslaji EUR -rahaston osuuksia voi nyt lunastaa. Lunastuksista ei peritä hinnaston mukaista lunastuspalkkiota. Danske Invest ei kuitenkaan laske liikkeeseen uusia rahaston osuuksia, sillä harkitsemme edelleen rahaston lakkauttamista tai sulauttamista osaksi toista rahastoa. Odotamme, että vuoden 2017 alussa kokoontuva ylimääräinen yhtiökokous ottaa kantaa tähän.
 
Rahaston osuudenarvo on 7,25 euroa 30.11.2016. Se on 0,79 euroa alempi kuin rahaston kaupankäynnin keskeytyksen alkaessa 30.5.2016. Lasku johtuu pääasiassa Nigerian ja Egyptin valuuttojen heikkenemisestä.
 
 
Uusi strategia ja rahastonhoitaja
Afrikka-rahaston strategia muutettiin 1.9.2016 aktiivisesta salkunhoidosta passiiviseen, ja samalla rahaston hoito siirtyi Investec Asset Managementilta Danske Capitalille. Muutosten myötä rahaston vuotuiset juoksevat kulut laskivat 1,85 prosentista 0,62 prosenttiin. 
 
 

Info

Noget gik galt.

Warning

Noget gik galt.

Error

Noget gik galt.