Historiallinen päivä Euroopalle!
Danske Investin pääanalyytikko Bo Bejstrup Christensenin mukaan Kreikan talous palasi viime vuonna takaisin kasvu-uralle ja olisi voinut päästä jaloilleen nopeastikin. Miksi näin ei käynyt?
Tiedotusvälineet ovat viikonlopun jäljiltä tulvillaan juttuja sovun hieronnasta Kreikan ja sen velkojien välillä. Suurin kysymysmerkki on nyt uudistusten toteuttaminen – onnistuuko Kreikan pääministeri Aléxis Tsípras saamaan velkojien vaatimukset läpi maansa parlamentissa?
Aika näyttää miten käy. Oletamme joka tapauksessa, että loppuratkaisun selvitessä Kreikka on yhä osa euroaluetta. Tässä kirjoituksessa emme kuitenkaan keskity siihen, vaan haluamme taustoittaa Kreikka-sopimusta suurten linjojen kautta ja pohtia sen merkitystä tulevaisuuden kannalta.
Ensimmäiseksi on syytä palata vuoteen 2004, jolloin Kreikan silloinen hallitus käytännössä myönsi Kreikan valehdelleen julkisen talouden alijäämänsä suuruudesta euron liittymisehtojen täyttämiseksi.
Vuosina 2009 ja 2010 puolestaan selvisi, että Kreikan julkisen talouden alijäämä oli paljon aiemmin oletettua suurempi – suorastaan kaksinkertainen! Nykytiedon valossa maan budjetin alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT) oli 15 prosenttia vuonna 2009 ja korkomenojen vähentämisen jälkeenkin vielä kymmenisen prosenttia.
Jo tuolloin Kreikan valtiolla oli velkaa noin 130 prosenttia BKT:sta, ja alituisen alijäämän vuoksi velkaantuminen jatkui kiihtyvällä tahdilla. Toisin sanoen Kreikan julkinen sektori ja talous olivat kestämättömässä tilassa ja maalla oli joka tapauksessa edessään kovat ajat.
Liikaa säästöjä liian nopeasti
Kreikan kohtelusta on puhuttu paljon. Mekin olemme periaatteessa – etenkin jälkiviisauden kirkkaassa valossa – sitä mieltä, että Kreikkaa vaadittiin säästämään liikaa liian nopeasti. Asiaa on syytä tarkastella toisaalta siinä valossa, miten vastaavia tilanteita silloisen yleisen käsityksen mukaan piti hoitaa (Latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta 1980- ja 1990-luvuilla saadut kokemukset olivat avainasemassa), ja toisaalta siltä kannalta, että Kreikkaa kohtasi koko joukko muita kriisejä. Erityisesti finanssikriisin merkitys korostuu tässä, sillä kriisi kuristi Kreikan pankkijärjestelmän ja sen lainanantokyvyn lähes hengiltä kriittisellä hetkellä. Pankkien olisi pitänyt pystyä tukemaan yksityistä sektoria, jotta se olisi voinut ottaa vastaan viestikapulan ja ryhtyä hoitamaan joitakin toimintoja, joista Kreikan valtio vetäytyi säästämistarkoituksessa.
Kreikka on useaan otteeseen epäonnistunut tärkeiden uudistusten toteuttamisessa. Esimerkiksi riippumaton veroviranomainen ja riippumaton kansallinen tilastokeskus loistavat yhä poissaolollaan, puhumattakaan maan väestönkehityksen valossa täysin kestämättömän eläkejärjestelmän kipeästi kaipaamista uudistuksista.
Takaisin kasvu-uralle vuonna 2014
Tehdyistä virheliikkeistä huolimatta Kreikan talous palasi viime vuonna takaisin kasvu-uralle. Julkisen talouden primäärinen alijäämä kääntyi ylijäämäksi (ennen korkomenoja, jotka valtavasta valtionvelasta huolimatta ovat edullisten lainaehtojen ansiosta poikkeuksellisen pienet). Lyhyesti sanottuna Kreikka olisi voinut päästä jaloilleen nopeastikin, ja Kreikan kansan valitsemat poliitikot olisivat voineet tehdä omia poliittisia valintojaan ja ratkaisujaan.
Sen sijaan valtaan astui Tsíprasin hallitus, joka alkoi vaatia säästöjen leikkaamista, velkojen anteeksiantoa ja jo tehtyjen uudistusten ja kustannussäästöjen perumista. Tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana hallitus on onnistunut valuttamaan tyhjiin sen vähänkin luottamuksen, jota sijoittajat ja eurooppalaiset päättäjät kenties vielä tunsivat Kreikkaa kohtaan. Tämä kulminoitui Merkelin historiallisiin sanoihin sunnuntaina: ”Sitä tärkeintä valuuttaa – luottamusta – ei ole.”
Emme koskaan ole epäilleet Euroopan tahtoa auttaa unionin heikoimpia jäseniä saati tahtoa lainata Kreikalle rahaa – eli käytännössä auttaa Kreikan kansaa. Velkojat eivät kuitenkaan voi lainata omien veronmaksajiensa rahoja maalle, josta (puutteelliset) instituutiot ja epäuskottava poliittinen johto tekevät toimintakyvyttömän. Viime päivinä hierotussa sopimuksessa ei siis ole kyse rahasta vaan modernin kreikkalaisen valtion luomisesta.
Niinpä ”uudesta” uudistusluettelosta ovat jälleen luettavissa vaatimukset ”riippumattoman” valtion tilastokeskuksen perustamisesta, ”valtionhallinnon epäpolitisoimisesta” ja eläkejärjestelmän uudistamisesta kestävällä tavalla.
Vielä ei ole velkojen anteeksiantamisen aika
Yksi keskeinen elementti ratkaisusta kuitenkin puuttuu: velkojen suora anteeksiantaminen. Miksi näin? Nähdäksemme siksi, että se on suoraan sanottuna yksi niistä harvoista keinoista, joita velkojilla on takataskussaan uudistusten toteuttamisen varmistamiseksi. Useimpien järkevien ihmisten on mielestämme pakko ymmärtää, ettei Kreikka pysty tulevaisuudessa pitämään kiinni velkasitoumuksistaan. Siksi olemme varmoja siitä, että osa Kreikan veloista annetaan anteeksi jonakin päivänä – mutta vasta sitten, kun valtiota on uudistettu riittämiin.
Sopimus herättää tietenkin lukuisia poliittisia kysymyksiä, kuten puuttuuko EU liikaa kansallisvaltion asioihin. Monien mielestä kyllä, mutta tämän kirjoituksen tarkoituksena on ainoastaan selittää, miten Kreikka on päätynyt nykytilanteeseen. Haluamme myös heittää ilmoille kysymyksen: ketkä ovat kohdelleet Kreikan kansaa eniten kaltoin, eurooppalaiset vai kreikkalaiset poliitikot?
Mitä seuraavaksi tapahtuu? Lähipäivinä ja -viikkoina kuullaan monia poliittisia uutisia, joilla on vaikutusta markkinoihin. Peli ei suinkaan ole vielä päättynyt, mutta nähdäksemme meneillään on kuitenkin jo loppuottelu.
Kreikan on maksettava yksi velkaerä Euroopan keskuspankille 20. heinäkuuta. EKP on jo venyttänyt käytännössä kaikkia mahdollisia sääntöjä Kreikan pankkijärjestelmän hengissä pitämiseksi. Jos Kreikka ei maksa 20. päivä erääntyvää velkaa, vaihtoehdot on luultavasti kulutettu loppuun ja EKP:n on katkaistava hengityskoneesta virta. Siksi odotamme, että poliittinen prosessi saadaan hyvin pian päätökseen.
Voittajia on useita
Mitä tämä kaikki tarkoittaa sijoittajille? Komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin maanantai-iltapäivänä pitämässä lehdistötilaisuudessa kysyttiin lopuksi, onko EU kaikkien uudistusvaatimusten valossa kaapannut vallan Kreikan hallitukselta. Juncker vastasi: ”Tässä kompromississa ei ole voittajia eikä häviäjiä. Mielestäni Kreikan kansaa ei ole nöyryytetty eivätkä muut eurooppalaiset ole menettäneet kasvojaan. Tämä on tyypillinen eurooppalainen sopimus.”
Viikonloppu jää monien mielestä historian kirjoihin. Eurooppa osoitti jälleen yhdessä tulikokeessa olevansa yhtenäinen ja ratkaisevansa haasteet keskustelemalla. Tämä osoittaa, että maanosaa viime vuosisatoina ravistelleet lukuisat konfliktit ovat yhä muistissa.
Mutta kyllä tilanteessa on myös voittajia. Jos Kreikan kriisi siirtyy nopeasti taka-alalle, Euroopan taloudelle ei ehdi aiheutua korvaamatonta vahinkoa. Etenkin Euroopan pankkijärjestelmä on selvinnyt kriisistä kuivin jaloin. Unionin instituutiot ovat siis entistä kestävämpiä, ja ne pystyvät entistä paremmin torjumaan väistämättä edessä olevien kriisien vaikutuksia. Samalla se tarkoittaa sitä, että kasvu jatkuu Euroopassa. Odotamme euroalueen BKT:n kasvavan kaksi prosenttia tämän vuoden jälkipuoliskolla ja vuonna 2016. Se on hyvä uutinen eurooppalaisiin osakkeisiin sijoittaneille!
