DelClose

EKP:n elvytys lisää eurooppalaisten yrityslainojen kiinnostusta

Euroopan keskuspankin suunnitelma ostaa valtionvelkakirjoja markkinoilta tulee pitämään korot matalina. Sijoittajat siirtyvät paremman tuoton perässä eurooppalaisiin yrityslainoihin, joista tulee entistä houkuttelevampia.

Euroopan keskuspankki EKP on juuri julkistanut laajamittaisen velkakirjojen osto-ohjelman. Se aikoo hankkia velkakirjoja markkinoilta 60 miljardilla eurolla kuukaudessa. Sijoittajille tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että eurooppalaisten yrityslainojen tuottopotentiaali on nyt parantunut.

EKP:n osto-ohjelman tavoitteena on stimuloida Euroopan talouksia ja päästä eroon viime vuoden lopulla alkaneesta deflaatiosta. Useimmat keskuspankit ovat jo monen vuoden ajan pyrkineet pitämään hintojen nousun noin kahdessa prosentissa. Vakaa inflaatio rauhoittaa markkinoita ja luo uskoa tulevaan.

”Se tarkoittaa, että me tavalliset ihmiset pidämme palkkaneuvotteluissamme mielessä, että inflaatio tulee todennäköisesti jatkossa olemaan noin kaksi prosenttia, sillä siihen keskuspankit pyrkivät. Näin ennuste toteuttaa itse itsensä”, Danske Investin makrostrategi  Jan Holst Hansen selittää ja jatkaa:

”Euroopassa inflaatio on jo pitkän aikaa ollut alle kaksi prosenttia. Niinpä keskuspankki on alkanut menettää uskottavuuttaan ja pitkäaikaiseen deflaatioon vajoamisen riski on kasvanut.”

EKP:n pääjohtaja Mario Draghi on tämän vuoksi luvannut, että EKP jatkaa velkakirjojen ostamista syyskuuhun 2016 saakka – tai kunnes inflaatio on jälleen saavuttanut sopivan tason.

”EKP:n päätavoitteena on palauttaa uskottavuutensa, jonka se oli menettää vuonna 2014. Palautus onnistuu osoittamalla, että keskuspankki on valmis menemään todella pitkälle. Tässä tapauksessa se tarkoittaa setelipainojen pyörittämistä valtionvelkakirjojen ostamiseksi”, sanoo Jan Holst Hansen.

Hyvä uutinen yrityslainoille
Kun eurooppalaisia valtionvelkakirjoja ostetaan paljon, korot pysyvät matalina, mikä puolestaan saa sijoittajat etsimään parempaa korkoa tarjoavia vaihtoehtoja.

”Suuri osa niistä rahoista, jotka EKP:n osto-ohjelmassa nyt palaavat sijoittajille, sijoitetaan paremman tuoton toivossa yrityslainoihin. Muun muassa tämän vuoksi suhtaudumme optimistisesti eurooppalaisiin yrityslainoihin”, Jan Holst Hansen toteaa.

Danske Investin rahastoista eurooppalaisiin, alhaisen luottoluokituksen (ns. high yield) yrityslainoihin on keskittynyt Danske Invest Euro High Yield -rahasto.
 

Info

Noget gik galt.

Warning

Noget gik galt.

Error

Noget gik galt.