DelClose

Arvo Finland Value pokkasi Lipper-palkinnon

Arvo Finland Value palkittiin luokkansa parhaana rahastona Lipperin pohjoismaisessa vertailussa. Arvostetut Lipper Fund Awards 2014 -palkinnot myönnetään rahastoille, joiden riskikorjattu tuotto on johdonmukaisesti ollut paras.

Lipper valitsi Arvo Finland Value –rahaston Pohjoismaiden parhaaksi suomalaisiin osakkeisiin sijoittavaksi rahastoksi kolmen vuoden tuottohistorian perusteella.  

”Tuntuu hienolta, että Danske Capitalin suomalaisista osakkeista vastaavalle tiimille ja sen hoitamalle rahastolle myönnetään tällainen tunnustus”, sanoo Arvo Finland Value -rahaston päävastuullinen salkunhoitaja Juha Varis Danske Capitalista.

Kotimaiseen osaketiimiin kuuluu Juha Variksen lisäksi Sauli Hämäläinen ja Patrik Kanerva. Kaikilla on vankka kokemus ja erinomaisia tuloksia saavutettuna. Tiimistä Sauli Hämäläinen ja Juha Varis arvioitiin Suomen kolmen parhaan salkunhoitajan joukkoon Thomson Reutersin kyselytutkimuksessa 2012.

”Arvo Finland Value on yksi kuudesta meidän tiimin hoitamasta Suomeen sijoittavasta osakerahastosta, ja palkinto osoittaa, että tapamme toimia ja tehdä sijoituspäätöksiä sopii moneen eri sijoitustyyliin, myös ns. arvosijoittamiseen”, jatkaa Juha Varis. 

Sijoitustoiminnan kulmakivi on osakevalinta, joka perustuu hyvään kohdeyritysten tuntemiseen. ”Pienempien yhtiöiden kohdalla tämä tarkoittaa enemmän jalkatyötä ja tiimin omaa analyysiä, koska niitä ei välttämättä seuraa pankkiiriliikkeet tai muut tahot. Suurien yhtiöiden kohdalla pitää seurata tarkemmin, mitä kansainvälisillä markkinoilla ja kilpailijoiden parissa tapahtuu.”

Danske Capital hoitaa kuutta Suomeen sijoittavaa osakerahastoa, joista uusin tulokas on tänä keväänä aloittanut Suomen Parhaat -erikoissijoitusrahasto.

Tutustu tarkemmin Arvo Finland Value -rahastoon tästä.

Arvo Finland Value
Arvo Finland Value -rahasto sijoittaa suomalaisiin yhtiöihin, joissa osakkeen arvostus suhteessa yhtiön varallisuuteen (p/b) on alhainen. Sen lisäksi huomiota kiinnitetään liiketoiminnan kannattavuuteen, taseen velkatilanteeseen sekä historialliseen kurssikehitykseen. Osakkeet valitaan rahastoon yrityskohtaisen tuottopotentiaalin perusteella, eikä yrityksen koolla ole merkitystä. Suositeltava sijoitusaika rahastoon on yli viisi vuotta.

Lipper
Lipper on kansainvälisesti arvostettu rahastovertailija, joka on erikoistunut rahastoanalyysiin ja -vertailuun. Se on osa Thomson Reuters -uutiskonsernia. Lipper jakaa vuosittain palkintoja eri maantieteellisillä alueilla tarjolla oleville rahastoille niiden tuottohistorian perusteella. Palkinnot jaetaan vuosittain niille rahastoille, joiden riskikorjattu tuotto on vertailukelpoisista rahastoista rahastoluokkansa korkein.
 

Info

Noget gik galt.

Warning

Noget gik galt.

Error

Noget gik galt.