DelClose

Kolmen sijoitusrahaston lakkauttaminen

Danske Invest Rahastoyhtiö Oy:n hallitus on 16.11.2017 pitämässään kokouksessa päättänyt lakkauttaa kolmen hallinnoimansa sijoitusrahaston toiminnan.

Danske Invest Rahastoyhtiö Oy:n hallitus on päättänyt lakkauttaa jäljempänä mainittujen sijoitusrahastojen toiminnan ja siksi kyseisten rahastojen kaupankäynti (liikkeeseenlasku ja lunastukset) on keskeytetty. Lakkauttamiseen on päädytty, koska nykyisessä markkinatilanteessa kyseisten rahastojen suosio ja näin ollen myös osuudenomistajien sekä pääomien määrä on laskenut alle tehokkaaseen salkunhoitoon vaadittavan tason.

Lakkautettavat rahastot:
- Sijoitusrahasto Danske Invest Kontra
- Erikoissijoitusrahasto Danske Invest Raaka-aine
- Erikoissijoitusrahasto Danske Invest Kulta

Edellä mainittujen rahastojen varat tullaan muuttamaan rahaksi ja niistä vähennetään mahdolliset velat. Kunkin rahaston jäljelle jäävä varallisuus jaetaan kokonaisuudessaan kyseisen rahaston rahasto-osuudenomistajille omistettujen rahasto-osuuksien suhteessa ja varat maksetaan rahasto-osuudenomistajille viimeistään 29.12.2017.

Lakkautettaviin rahastoihin liitetyt jatkuvat rahastosäästösopimukset päättyvät sopimusehtojen mukaisesti välittömästi.

Rahastoyhtiö laatii lakkauttamisesta lopputilityksen, joka tullaan lähettämään kirjallisesti rahasto-osuudenomistajille.

Lisätietoja asiasta antaa tarvittaessa Danske Bankin Sijoituslinja numerossa 0200 2000 (pvm/mpm) ma–pe klo 8–20, la 10-16.

Ystävällisin terveisin

DANSKE INVEST RAHASTOYHTIÖ OY
 

Info

Noget gik galt.

Warning

Noget gik galt.

Error

Noget gik galt.